Referaatti syksystä

Täällä sataa lunta.

Viime perjantaina oli naapurin Turkkilaisilla synttäribileet. Kyseessä on ensimmäiset bileet täällä joihin minut on kutsuttu. Tunnelma oli vieraannuttava. Känniset tytöt lähi- ja kaukoidästä kiemurteli lista-RnB:n tahdissa ja huusi mukana sanoja, päivänsankari tankotanssi ilmeisesti poikaystävässään ja osa oli ottamassa me-ollaan-tosi-hyviä-ystäviä-kuvia rappukäytävässä. Minä olin kuvitellut, että vaan 17 vuotiaat juhlii sillä tavalla. Koko tilanne olisi vaatinut sellaista teeskentelyä, että nopea poistuminen oli välttämätöntä. Ehkä minunkin pitäisi olla 19-21 vuotias, tai opiskella liiketaloutta, niinkuin kaikki muut täällä.

Opiskelu on välillä vähän vaikeaa byrokratian takia. Hollannin byrokratia monimutkaisuus on suunnilleen Saksan tasoista. Järjestelmien käyttötaito taas on noin keski-Afrikan tasolla. Meidät on koulun tietokonejärjestelmässä taas siirretty väärään koulutusohjelmaan. Väärässä ohjelmassa olemme vasta olleetkin noin viisi viikkoa siitä kymmenestä viikosta, jotka olemme täällä opiskellut. Koululla ei voi loggautua koneille, eikä kotoa pääse katsomaan oman koulutusohjelman tiedostoja, puhumattakaan siitä, että voisi palauttaa harjoitustöitä, joiden palautus oli viime viikolla. Tosin tällä hetkellä koko koulu ei niitä voi palauttaa, koska joku on ryssinyt pahemman kerran kansioiden käyttöoikeuksien kanssa.

Aikoinaan oletin, että muslimien kanssa voisi olla vaikea tulla toimeen. Olin väärässä. Kaikkein ärsyttävin ihminen, jonka olen tavannut on Mexikolainen katolilaistyttö. Pistää vituttamaan, kun se huutaa luokassa miten ällöttävää on, että kodinkoneliikkeessä myydään dildoja tai kuinka katoliset on parempia kuin muslimit, koska avioero on sallittu perheväkivaltatilanteissa. Meidän muslimit vain hymyilee ja tuijottaa, ja rupeaa änkyttämään jos niihin kiinnittää huomiota.

Loma

Kävimpä lomalla Rotterdamissa ja Amsterdamissa. Nämä kaupungit eivät ole kovin Hollantilaisia. Rotterdamissa 50% asukkaista on etnistä alkuperää ja Amsterdamissa on varmaan melkein yhtäpaljon turisteja. Siitä huolimatta turistointi oli vaikeaa, kun on alkanut näkemään kulissien taakse. Täytyy päästä ulkomaille.

En voinut olla ihmettelemättä miten paljon yksi terveyspoliittinen säädös voi vaikuttaa tämän maan matkailuun ja turismiin. Kuinkahan monta sataa ihmistä Amsterdamissakin työllistyy kahvia litkivien turistien rahoilla. Eikä tämä koske ainoastaan kahvilatyöntekijöihin vaan myös hostellien ja ruokapaikkojen työntekijöitä. Ihmeellistä.

Shokki

Olen saavuttanut tilan jossa asiat eivät tunnu ylitsepääsemättömiltä. Onhan se tietenkin järjettömän tuntuista, ettei kaupasta saa juustoa kuin puolen kilon tai kuuden viipaleen pakkauksissa ja elämästäni puuttuu pakastevihannekset, kuivauskaapit, kylppärin lattiakaivo ja uuni. Kaikesta huolimatta jopa minun arkeni toimii. (Note to self: älä mene koskaan kehitysmaihin.)

En tiedä onko tällä postauksella mitään pointtia. Täytyy vaan jotain kirjoittaa, jotta ei saavuttaisi kokonaista kuukautta kirjoittamatta.

Ykköseksi vitutuslistalla on noussut ihmisten tyypillisyys. Saksalaiset ovat niin Saksalaisia ja Afrikkalaiset niin afrikkalaisia jne. Jopa me olemme niin Suomalaisia. Puhumme yhtä vähän kuin Indonesialaiset. Ne hymyilee, me ei.

Ihan totta puhuakseni minä en halua palata takaisin Suomeen. Voisin jäädä koukkuun paikan vaihtamiseen. Toisinaan tuntuu, että Suomalaiset tutut tuovat mukanaan henkisen Suomen. Sattuuko yksi kulttuurishokin vaiheista olemaan täydellinen oman kulttuurin kieltäminen. Ainakin kiellän kokeneeni mitään shokkia. Luulen shokin iskevän paluun hetkellä. En tahdo koskaan enää nähdä makkaratalon portaita puoli neljän aikaa perjantai tai lauantaiyönä. Hyi oksua. Enkä jaksaisi katsoa ihmisten intoilevan viinasta niinkuin kieltolaki oisi edelleen voimassa.

Uus

Kenialaisilla pojilla on uusi kämppis. Se on syvän etelän jenkkejä. Mentiin sen ja Kenialaisten kanssa keskustaan eilen. Gogbotissa se kyseli: "Why everything bad has my flag on it?" Kierrettiin monenmoisia pubeja. Lopulta oltiin ihan päissämme me kolme. Kenialaiset ei ryyppää. Kaiken lisäksi toinen niistä on Ramadanilla. Aika monet ihmiset, jotka mä tunnen on Ramadanilla. Joskus ne ei tule kouluun, koska niiden pitää rukoilla.

Gogbot

Täällä on meneillään taas joku tapahtuma, kuten varmaan joka viikonloppu, vaikka paikalliset koko ajan huutavat, että tämä on aavekaupunki. Tänä viikonloppuna on Gogbot-festivaalit, mikä tarkoittaa ympäristötaidetta, kokeellista musiikkia, bileitä, robotteja, laservaloja, hippejä, elokuvaa, katutaidetta, tietokonepelejä jne. Kirkolla me nähtiin mm. kosmisia ääniä vastaanottava kapistus, ohjusten ottamia valokuvia, ennen osumaa, peli, jossa sai laittaa Bushin suuhun omia sanoja ja pelin, jossa räjäytettiin muslimiterroristeja. Alankomaalaiset ottaa tosissaan tuon Irakin sodan vastustamisen. Jatkobileissä oli kokeellinen hiphoporkesteri Australiasta, nimeltään Suisidal rap orgy. Toisella esiintyjällä oli uimahousut ja kebablihasta tehdyn näköinen kuminen sikanaamari ja toisella joku muu naamari, vaatetuksena pelkkää teippiä muutama kierros vyötärön ympäri ja tekomuna, jota se leikkeli välillä. Molemmilla oli teurastajan veitset ja jotain punasta mönjää ympäri kehojaan. Ne räppäs ne veitset ojossa ja mua vähän pelotti. Tiethän todella ruma sika teurastajaveitsen kanssa teurasjätteen peitossa... Illuusio romahti täydellisesti, kun ne keikan jälkeen riisu naamarit ja siivosi maksamakkaransa lavalta mopilla. Esiintymässä oli kanssa joitain muita. Oli hienoja visuaaleja, piikittäviä partiopoikia ja muuta. Tänään jatkuu.

Fauna

Meillä on torakoita, tai jotain muita litteitä kuoriaisia. Torakoiksi ne ovat vähän liian hitaita. Nälkäisinä ne aina vaeltavat meidän kaasulieden levyjen alle syömään rasvaa, joka sinne on valunut. Kun levyn sytyttää, ne kiitävät ulos ja hakeutuvat toisen levyn alle, mutta eivät enää osaa pois hellalta reunusten takia. Toisinaan ne taas palavat kuoliaiksi. Aika velikultia.

Meidän ikkunassa asuu iso hämppi ja seitsemän pienempää. En ole koskaan nähnyt niin isoa elävänä, kuin isoin on. Sen vartalo on kikherneen kokonen ja kun se tulee piilostaan esiin öisin se on ainakin neljä senttiä pitkä. Verkko on ainakin kolmekymmentäviisi senttinen. Tuijottelen sitä paljon. Melkein kun olisi oma terraario.

Meidän yläpuolella asuu noin kuusi Norjalaista. Norjalaiset ovat täällä aika äänekkäitä. Niillä on tapana opiskella fysioterapiaa ja juoda paljon kirkkaita. Joskus kuulostaa ihan siltä, että ne pelaisivat koripalloa kämpässään tuntikausia, kun taas toisinaan ne vaan huutavat läpi yön. Kerran niiden kämpässä soi herätyskello joskus neljän viiden aikaan yöllä, minkä jälkeen ne ulvoivat kuorossa. Kenialainen arveli niiden suorittavan jonkilaisia rituaaleja.

Elämä on laiffia

Koulu alkoi. Huomenna alkaa jo toinen viikko. On aika lailla parempi meno, ku meidän koulussa, missä lasketaan vaan matikkaa nykyään. Tässä jaksossa me ohjelmoidaan MP3-soitin ja animoitu sämpleri kuudella raidalla ainakin. Meidän luokalla on vaan Indonesialaisia ja Saksalaisia. Tylsää. Naapurin Iranilaiset kertoi kerran, kun oltiin cafeshopissa kahvilla, kuinka niiden kaveri oli joutunut ruoskittavaksi alkoholin hallussapidon takia. Odotamme hilpeydellä Islamilaista vallankumousta Suomessa. Kyllä sillon on ruoskalla töitä.

Edellisestä voisi päätellä, että meillä olisi kavereita. Oikeasti me vietetään kaikki aika kahdestaan kotona koneella tai istumassa jossain terassilla, kahvilassa tai klubilla, josta me oletetaan, ettei kukaan muu sellasta vaihtoehtoklubin musiikkia kestä. Tosin kyseisen klubin työntekijät moikkaavat meitä kadulla ja aina kun näkee jonkun kantiksen on melkein kun tutun näkisi.

Yksi päivä, kun paikallinen sää yllätti heittäen rankkasateen kirkkaalta taivaalta pelastuimme ehkä maailman...no kaupungin oudoimpaan kahvilaan. Sisustus oli hyvin perinteinen tummaa puuta olevien tiskin ja tuolien ja punaisten seinien osalta, mutta pöydillä oli itämaiset matot, kaiuttimista soi musiikki, josta tuli mieleen viisikymmentäluvun Hollywood ja seinillä on kullanvärisissä kehyksissä maalauksia epämuodostuneista sikiöistä, naisista, joiden päistä kasvaa lonkeroita jne. Repeilimme, kun perheenisä meinasi tulla sisään lapsiensa kanssa, mutta kääntyikin ovella pois. Täydellisesti Lynch-elokuvassa tunsin olevani, kun ovesta tuli nuori mies pyörätuolissa. Tiskillä mies nousi seisomaan ja sytytti tupakan.

Hajottavinta on, että sunnuntaisin ei mitkään kaupat ole auki ja arkenakin ne on auki vaan viiteen tai kuuteen. Onneksi kymmenessä minuutissa ja 2,80 eurolla pääsee junalla Saksaan ostoksille. Kokeiltiin sitä yksi päivä. Saksasta saa paljon asioita, jotka on täällä reseptin alaisia. Kaikki on. Tunsin itseni niin Töölölaisblondiksi, kun matkustin ulkomaille päiväksi ostoksille.

Omena

Eilen meille ulkkareille järkättiin kaupunkikierros. Harmaa isomahainen mies omenanvihreissä vaatteissa kertoi meille vanhoista rakennuksista, muinaisista kangastehtailijasuvuista ja ammustehtaan räjähdyksestä. Kierroksella mukana ollut koulun henkilökunnan jäsen näytti muita paikkoja, kuten cafe shopin, jonne voimme mennä jos haluamme polttaa jointin. Kierroksen jälkeen joimme mehua ja kaljaa koulun baarissa. Kyllä, koulussa on baari, sekä pankki, kirjakauppa, lääkäri ja fysioterapeutti, puhumattakaan kuntosalista, jossa on ohjaaja koko ajan paikalla.

Minä olen täynnä. Keskusaukiolla on tämän viikonlopun tapahtuma, jonne paikalliset ravintolat ovat pystyttäneet ständinsä ja myyvät pieniä annoksia noin 0,50-3 euron hintaan. Minä maistoin ainakin Surinamilaista, Italialaista, Kreikkalaista ja Hollantilaista ruokaa.

Tätä tällast

Yksi päivä kaupungillä pyöriessämme osuimme Reggae culture cafen kohdalle. Se on paikallinen reggaebaari. Huom! baari. Juodessamme siellä sitten kaljoja lähes ainoina asiakkaina, paikan vapaapäivää viettävä perustaja lyöttäytyi seuraamme kertomaan elämäntarinaansa ja baarin tarinaa, esitteli siskonsa vauvan valokuvia, neuvoi kaupungin parhaan rannan, kertoi, että mies, joka soittaa levyjä on isänsä ja että luullaan että kaikki tässä kaupungissa ovat maanviljelijöitä. Siis tarinaa riitti.

Yhtenä toisena päivänä menimme Kenialaisten poikien ja Iranilaisten tyttöjen kanssa istumaan terassille ja kuuntelemaan koulun järjestämää konserttia. Konsertti oli ihan arsesta suunnilleen kaikkien mielestä, paitsi humalaisten saksalaisopiskelijoiden. Lavalla hyppi jotain tyyppejä ja nauhalta soi niin Metro FM-parhaat hitit kahdeksankymmentä ja yhdeksänkymmentä luvuilta. Eli opiskelijabileet on yhtä tyhmiä täälläkin.

Tänään on Drummnbassbileet jollain paikallisella klubilla. Sinne tod. näk.

We're on holiday

On vähän tylsää. Opiskelu alkaa vasta ensi viikolla, eikä meillä muutenkaan ole mitään asiaa koululle ennen perjantaita. Joku kumma hoiksi kutsuttu kolmen päivän opiskelijatapahtuma on hollanninkielinen, eikä meidän kuulemma ole mitään järkeä sille osallistua. Kenialaiset, Iranilaiset, eikä Kiinalaisetkaan tunnu miltään partypeopleilta. Taitaa olla taas pakko mennä kaupungille pyörimään.

Tänään meinattiin taas saada uusi kämppis. Kun tulimme markkinoilta, joilta olimme hamstrannut kilokaupalla hedelmiä ja vihanneksia, koska melkein kaikki siellä maksaa euron kilolta, oli jonkun tavarat ilmaantuneet huoneeseen numero kolme. Eikä aikaakaan kun siinä wokkaillessamme kasviksia kaksi ehkä thaityttöä tulee sisään ja toinen selittää: "I was supposed to be your roommate." ja raahaa laukkuaan pois asunnosta. Näyttää siltä, ettei meille koskaan tule kämppistä. Näyttää hyvältä.

Black market bikers club

Nyt on pyörät. Teimme monikulttuurisen ostosmatkan blackmarket nimiselle kirpputorille kahden kenialaisen pojan, kiinalaisen tytön ja toisen tytön, jonka alkuperästä minulla ei ole hajuakaan kanssa. Nyt meillä on bikers club. Koko matkan me kaksi luultiin, että me ollaan matkalla jollekkin oikealle mustan pörssin pyörätorille.

Takaisin tullessa meidän ovella oli joitain ihmisiä. Todennäköisesti venäläinen tyttö kävi koulun KV-vastaavan kanssa katsomassa itselleen huonetta. Luulen, ettei se valitse tätä kämppää. Kuka haluaisi asua parin kanssa ja huonekkin haisee siltä, että siellä on polteltu tupakkaa. Meillä on kaikki edut puolellamme.

Asioilla on tapana selvitä

Meillä on kämppä nyt. En tiiä täyttäiskö tää asumiskelpoisuusstandardit suomessa. Kylppäri kukkii hometta ja ilmastointiaukot on reikiä seinissä ilman mitään venttiilisysteemiä, mutta ei se mitään. Kämppistä meillä ei vielä oo. Jos sellasta ei tupsahda elämäämme viikko koulun alun jälkeen, me lipastetaan sohva ja teevee meijän huoneeseen olkkarista.

Se miten me päästiin tänne on pitkä tarina. Jos ei kiinnosta siirry seuraavan kappaleeseen. German wingssin lentäjä päätti ottaa pienen lisäkierroksen Kölnin yläpuolella ennen laskeutumista. Näimme kaupungin läpikotaisin, mutta myöhästyimme suunnitellusta junasta, joka olis tullu suoraan tänne parissa tunnissa ja jota vastassa olis ollu joitain högeschoolin ihmisiä. No me ostettiin sitten sellaset liput joissa oli kaks vaihtoa. Me päästiin ihan hyvin eka osio, mutta ensimmäisessä vaihtopaikassa me törmättiin ongelmaa, että juna tuli siihen juuri siihen aikaan, kun lipussa lukee, mutta siinä on eri numero, joten me jahkaitiin niin kauan, että se ehti lähteä. No me otettiin seuraava juna puol tuntia myöhemmin, eli missattiin se vika vaihtoyhteys. Toisessa vaihtopaikassamme Dülmenissä me sitte katotaan seuraava juna Enschedeen ja päätetään olla ottamatta huomioon, että siinä on joku pikkuprintti saksaksi, jota me ei oikeen ymmärretä ja kuvitellaan olevamme perillä tunti kymmenen minuutin päästä. Viidentoista minuutin päästä juna ei enää jatka. Päättelemme, että pikkuprintti tarkoitti sitä, että kesäkuukausina loppuun asti ei ajeta. Kuski neuvoo, että meijän pitäis mennä bussilla Gronauhun, mikä on saksalainen kaupunki lähimpänä Enschedeä, ja jatkaa sieltä toisella bussilla. Pitkän matkan jälkeen Gronaussa englantia puhumaton bussikuski neuvoo meidät oikealle asemalaiturille melkein kädestä pitäen. Olemme onnellisesti oikeassa junassa. Vain tarkastaja puuttuu. Sellainenkin sitten tavataan, mutta toinen puolisko osoittautuu hyväksi valehtelijaksi, eikä meidän tarvitse maksaa tarkastusmaksua. Voisi luulla, että tarina loppuu tähän, mutta ei. Me päätämme kierrellä kaupunkia ja etsiä hotellin. Se ei heti onnistu ja kysymme taksikuskeilta neuvoa. Se paikka on buukattu täyteen, joten otamme suosiolla taksin ja lähdemme kiertämään kaikki hotellit, kunnes löytyy sopiva. Ensimmäinen hotelli on kiinni ja kuulemma parempi niin, koska se muistuttaa bordellia. Taksikuski nauraa, vaikka asia ilmaistaan suomeksi. Seuraavaksi kuski ajaa meidät kolmelle eri hotellille, jotka on kaikki täynnä. Kuski ehdottaa, että ajetaataan Hengeloon kuuden kilsan päähän tai Saksan puolelle. Valitsemme hengelon, mistä löytyy heti hotelli. Yö maksaa 115 euroa. Taksi raksuttaa jo lähellä kolmeakymppiä ja puoliyö lähestyy joten jäämme sinne. Epäilemme, että kaikki on meitä vastaan, kun ensimmäinen avainkortti ei toimi, mutta pääsemmepä lopulta sisään. Mietimme, että huoneen hinnalla saisi ulkoisen kovalevyn tai kaksi polkupyörää. No olipahan ainakin kylpyamme ja nukkuakkin sai. Seuraavana aamuna tajuamme, että olemme viimeksi syöneet Kölnissä ennen kuutta makkaraa, emmekä junassa voi uskoa, että olemme vieläkin matkalla. Koululle onkin helppo löytää, koska tunnemme paikat jo eiliseltä liiankin hyvin. Koululla on melko kansainvälinen meininki. Saksalainen somali jonka nimen luulen olleen Bullet opastaa meidät kämpille ja väläyttelee silmänvalkuaisa kun kerromme sille matkastamme.

Mitä nyt olen päivän ajan täällä katellut niin kyllä mä tästä paikasta tykkään. Muistuttaa Kööpenhaminaa ja Amsterdamia. Ihmisiä on tosi paljon ja on ihan kesäinen helle. Polkupyörä ois must. Tuntuu, että kävelijöille ei ees oo teitä. Aldi on kauppana ihan pyllystä. Missähän tavaratalot on. Meillä ei oo paistinlastaa.

Kyl tää tästä

Nyt kun lennon lähtöön on päivä ja 16 tuntia koko vaihto tuntuu aika hazardilta. Tänä aamuna tuli sähköpostia, jossa kerrottiin, että meille järjestettäisiin asumuskin. Paha puoli on vaan se, että maksaa pitäisi kerralla takuuvuokra ja kahen kuukauden vuokrat eli 1170 euroa, tai jos haluisi kuudesta kuukaudesta maksaa kerrallaan niin 2250 euroa. Jonkun Oululaisen matkakertomuksen mukaan Erasmuksen tuet tulisivat kuukautta ennen matkaan lähtöä. Ei meille vaan. Ehkä vielä jonain päivänä pankkitilini pullistuu puolellatoistatuhannella eurolla. Kaiken lisäksi mulla on pieni pelko, että meidät (minä ja poikaystävä niille tiedoksi, jotka ei tiedä) tullaan asuttamaan soluun. Olen miettinyt, mikä voisi olla pahin vaihtoehto. Olisiko se, että asuisimme kolmen hengen solussa jonkun kolmannen kämppiksen kanssa, vai että meidät asutetaan eri asuntoihin ja niissä olisi vaikkapa kielto yövieraille. Kliimaksin saavutamme sillä tiedolla, että vuokrasopimus tehdään puoleksi vuodeksi, eli me ei voida ees ottaa asuntoa vastaan ja muuttaa kun löydetään parempi. Mikä sen mukavampaa.

Joskus muinoin minulla oli unelma, että vaihtoon menemällä saisi hyvää opetusta edes vuoden verran tutkinnon suorittamisen aikana. Google toi lopun sille unelmalle. Eräällä suomalaisten elämää Alankomaissa käsittelevällä foorumilla kirjoiteltiin tulevasta koulustani:

"Saxion hogeschoolista voin sen verran sanoa etta itse olen hieman pettynyt koko kouluun, ainakin Enschedessa olevaan ja samaa olen kuullut Deventerista, suomalainen kaverini on talla hetkella Deventerin Saxionissa vaihtarina. Voi tietysti olla etta koulutuksen tasossa on eroja riippuen mita alaa opiskelee mutta itse olin yllattynyt siita epajarjestyksesta ja kaaoksesta mita meilla on nama kaksi vuotta olleet",

ja toisessa topikissa jatkui:

"Itse aloitin juuri ammattikorkea (Art & Technology) opiskelut taalla Enschedessa ja sanoisin etta enemman on ollut huonoja kuin hyvia kokemuksia tahan mennessa... Koulun aloituspaivaa aloitin tiedustelemaan kuukausi ennen koulun olettamaani alkupaivaa..soittelin ja kirjoitin emaileja, kavin koulussa paikanpaalla, mutta kukaan ei osannut kertoa tarkkaa aloituspaivamaaraa..joitakin arvio-paivamaaria ne mulle antoivat International Office:ssa mutta ei mitaan varmaa. nooh, lopulta sitten loputtoman soittelun jalkeen sain tiedon koulun alkamisesta ensimmaista koulupaivaa (maanantai) edeltavana perjantaina."

Ainakaan me ei olla ainoita, jotka ne ignoroi. Ehkä me sit vaan keskitytään nauttimaan elämästä opiskelun sijaan.

Jättimäinen angst. Mä en haluu lähtee.

PS. Saakohan keskustelupalstojen tekstejä lainailla ilman, että se antaa toiselle luvan haastaa oikeuteen.