Asioilla on tapana selvitä

Meillä on kämppä nyt. En tiiä täyttäiskö tää asumiskelpoisuusstandardit suomessa. Kylppäri kukkii hometta ja ilmastointiaukot on reikiä seinissä ilman mitään venttiilisysteemiä, mutta ei se mitään. Kämppistä meillä ei vielä oo. Jos sellasta ei tupsahda elämäämme viikko koulun alun jälkeen, me lipastetaan sohva ja teevee meijän huoneeseen olkkarista.

Se miten me päästiin tänne on pitkä tarina. Jos ei kiinnosta siirry seuraavan kappaleeseen. German wingssin lentäjä päätti ottaa pienen lisäkierroksen Kölnin yläpuolella ennen laskeutumista. Näimme kaupungin läpikotaisin, mutta myöhästyimme suunnitellusta junasta, joka olis tullu suoraan tänne parissa tunnissa ja jota vastassa olis ollu joitain högeschoolin ihmisiä. No me ostettiin sitten sellaset liput joissa oli kaks vaihtoa. Me päästiin ihan hyvin eka osio, mutta ensimmäisessä vaihtopaikassa me törmättiin ongelmaa, että juna tuli siihen juuri siihen aikaan, kun lipussa lukee, mutta siinä on eri numero, joten me jahkaitiin niin kauan, että se ehti lähteä. No me otettiin seuraava juna puol tuntia myöhemmin, eli missattiin se vika vaihtoyhteys. Toisessa vaihtopaikassamme Dülmenissä me sitte katotaan seuraava juna Enschedeen ja päätetään olla ottamatta huomioon, että siinä on joku pikkuprintti saksaksi, jota me ei oikeen ymmärretä ja kuvitellaan olevamme perillä tunti kymmenen minuutin päästä. Viidentoista minuutin päästä juna ei enää jatka. Päättelemme, että pikkuprintti tarkoitti sitä, että kesäkuukausina loppuun asti ei ajeta. Kuski neuvoo, että meijän pitäis mennä bussilla Gronauhun, mikä on saksalainen kaupunki lähimpänä Enschedeä, ja jatkaa sieltä toisella bussilla. Pitkän matkan jälkeen Gronaussa englantia puhumaton bussikuski neuvoo meidät oikealle asemalaiturille melkein kädestä pitäen. Olemme onnellisesti oikeassa junassa. Vain tarkastaja puuttuu. Sellainenkin sitten tavataan, mutta toinen puolisko osoittautuu hyväksi valehtelijaksi, eikä meidän tarvitse maksaa tarkastusmaksua. Voisi luulla, että tarina loppuu tähän, mutta ei. Me päätämme kierrellä kaupunkia ja etsiä hotellin. Se ei heti onnistu ja kysymme taksikuskeilta neuvoa. Se paikka on buukattu täyteen, joten otamme suosiolla taksin ja lähdemme kiertämään kaikki hotellit, kunnes löytyy sopiva. Ensimmäinen hotelli on kiinni ja kuulemma parempi niin, koska se muistuttaa bordellia. Taksikuski nauraa, vaikka asia ilmaistaan suomeksi. Seuraavaksi kuski ajaa meidät kolmelle eri hotellille, jotka on kaikki täynnä. Kuski ehdottaa, että ajetaataan Hengeloon kuuden kilsan päähän tai Saksan puolelle. Valitsemme hengelon, mistä löytyy heti hotelli. Yö maksaa 115 euroa. Taksi raksuttaa jo lähellä kolmeakymppiä ja puoliyö lähestyy joten jäämme sinne. Epäilemme, että kaikki on meitä vastaan, kun ensimmäinen avainkortti ei toimi, mutta pääsemmepä lopulta sisään. Mietimme, että huoneen hinnalla saisi ulkoisen kovalevyn tai kaksi polkupyörää. No olipahan ainakin kylpyamme ja nukkuakkin sai. Seuraavana aamuna tajuamme, että olemme viimeksi syöneet Kölnissä ennen kuutta makkaraa, emmekä junassa voi uskoa, että olemme vieläkin matkalla. Koululle onkin helppo löytää, koska tunnemme paikat jo eiliseltä liiankin hyvin. Koululla on melko kansainvälinen meininki. Saksalainen somali jonka nimen luulen olleen Bullet opastaa meidät kämpille ja väläyttelee silmänvalkuaisa kun kerromme sille matkastamme.

Mitä nyt olen päivän ajan täällä katellut niin kyllä mä tästä paikasta tykkään. Muistuttaa Kööpenhaminaa ja Amsterdamia. Ihmisiä on tosi paljon ja on ihan kesäinen helle. Polkupyörä ois must. Tuntuu, että kävelijöille ei ees oo teitä. Aldi on kauppana ihan pyllystä. Missähän tavaratalot on. Meillä ei oo paistinlastaa.