Elämä on laiffia

Koulu alkoi. Huomenna alkaa jo toinen viikko. On aika lailla parempi meno, ku meidän koulussa, missä lasketaan vaan matikkaa nykyään. Tässä jaksossa me ohjelmoidaan MP3-soitin ja animoitu sämpleri kuudella raidalla ainakin. Meidän luokalla on vaan Indonesialaisia ja Saksalaisia. Tylsää. Naapurin Iranilaiset kertoi kerran, kun oltiin cafeshopissa kahvilla, kuinka niiden kaveri oli joutunut ruoskittavaksi alkoholin hallussapidon takia. Odotamme hilpeydellä Islamilaista vallankumousta Suomessa. Kyllä sillon on ruoskalla töitä.

Edellisestä voisi päätellä, että meillä olisi kavereita. Oikeasti me vietetään kaikki aika kahdestaan kotona koneella tai istumassa jossain terassilla, kahvilassa tai klubilla, josta me oletetaan, ettei kukaan muu sellasta vaihtoehtoklubin musiikkia kestä. Tosin kyseisen klubin työntekijät moikkaavat meitä kadulla ja aina kun näkee jonkun kantiksen on melkein kun tutun näkisi.

Yksi päivä, kun paikallinen sää yllätti heittäen rankkasateen kirkkaalta taivaalta pelastuimme ehkä maailman...no kaupungin oudoimpaan kahvilaan. Sisustus oli hyvin perinteinen tummaa puuta olevien tiskin ja tuolien ja punaisten seinien osalta, mutta pöydillä oli itämaiset matot, kaiuttimista soi musiikki, josta tuli mieleen viisikymmentäluvun Hollywood ja seinillä on kullanvärisissä kehyksissä maalauksia epämuodostuneista sikiöistä, naisista, joiden päistä kasvaa lonkeroita jne. Repeilimme, kun perheenisä meinasi tulla sisään lapsiensa kanssa, mutta kääntyikin ovella pois. Täydellisesti Lynch-elokuvassa tunsin olevani, kun ovesta tuli nuori mies pyörätuolissa. Tiskillä mies nousi seisomaan ja sytytti tupakan.

Hajottavinta on, että sunnuntaisin ei mitkään kaupat ole auki ja arkenakin ne on auki vaan viiteen tai kuuteen. Onneksi kymmenessä minuutissa ja 2,80 eurolla pääsee junalla Saksaan ostoksille. Kokeiltiin sitä yksi päivä. Saksasta saa paljon asioita, jotka on täällä reseptin alaisia. Kaikki on. Tunsin itseni niin Töölölaisblondiksi, kun matkustin ulkomaille päiväksi ostoksille.