Shokki

Olen saavuttanut tilan jossa asiat eivät tunnu ylitsepääsemättömiltä. Onhan se tietenkin järjettömän tuntuista, ettei kaupasta saa juustoa kuin puolen kilon tai kuuden viipaleen pakkauksissa ja elämästäni puuttuu pakastevihannekset, kuivauskaapit, kylppärin lattiakaivo ja uuni. Kaikesta huolimatta jopa minun arkeni toimii. (Note to self: älä mene koskaan kehitysmaihin.)

En tiedä onko tällä postauksella mitään pointtia. Täytyy vaan jotain kirjoittaa, jotta ei saavuttaisi kokonaista kuukautta kirjoittamatta.

Ykköseksi vitutuslistalla on noussut ihmisten tyypillisyys. Saksalaiset ovat niin Saksalaisia ja Afrikkalaiset niin afrikkalaisia jne. Jopa me olemme niin Suomalaisia. Puhumme yhtä vähän kuin Indonesialaiset. Ne hymyilee, me ei.

Ihan totta puhuakseni minä en halua palata takaisin Suomeen. Voisin jäädä koukkuun paikan vaihtamiseen. Toisinaan tuntuu, että Suomalaiset tutut tuovat mukanaan henkisen Suomen. Sattuuko yksi kulttuurishokin vaiheista olemaan täydellinen oman kulttuurin kieltäminen. Ainakin kiellän kokeneeni mitään shokkia. Luulen shokin iskevän paluun hetkellä. En tahdo koskaan enää nähdä makkaratalon portaita puoli neljän aikaa perjantai tai lauantaiyönä. Hyi oksua. Enkä jaksaisi katsoa ihmisten intoilevan viinasta niinkuin kieltolaki oisi edelleen voimassa.