torstai 15. marraskuuta 2007

Referaatti syksystä

Täällä sataa lunta.

Viime perjantaina oli naapurin Turkkilaisilla synttäribileet. Kyseessä on ensimmäiset bileet täällä joihin minut on kutsuttu. Tunnelma oli vieraannuttava. Känniset tytöt lähi- ja kaukoidästä kiemurteli lista-RnB:n tahdissa ja huusi mukana sanoja, päivänsankari tankotanssi ilmeisesti poikaystävässään ja osa oli ottamassa me-ollaan-tosi-hyviä-ystäviä-kuvia rappukäytävässä. Minä olin kuvitellut, että vaan 17 vuotiaat juhlii sillä tavalla. Koko tilanne olisi vaatinut sellaista teeskentelyä, että nopea poistuminen oli välttämätöntä. Ehkä minunkin pitäisi olla 19-21 vuotias, tai opiskella liiketaloutta, niinkuin kaikki muut täällä.

Opiskelu on välillä vähän vaikeaa byrokratian takia. Hollannin byrokratia monimutkaisuus on suunnilleen Saksan tasoista. Järjestelmien käyttötaito taas on noin keski-Afrikan tasolla. Meidät on koulun tietokonejärjestelmässä taas siirretty väärään koulutusohjelmaan. Väärässä ohjelmassa olemme vasta olleetkin noin viisi viikkoa siitä kymmenestä viikosta, jotka olemme täällä opiskellut. Koululla ei voi loggautua koneille, eikä kotoa pääse katsomaan oman koulutusohjelman tiedostoja, puhumattakaan siitä, että voisi palauttaa harjoitustöitä, joiden palautus oli viime viikolla. Tosin tällä hetkellä koko koulu ei niitä voi palauttaa, koska joku on ryssinyt pahemman kerran kansioiden käyttöoikeuksien kanssa.

Aikoinaan oletin, että muslimien kanssa voisi olla vaikea tulla toimeen. Olin väärässä. Kaikkein ärsyttävin ihminen, jonka olen tavannut on Mexikolainen katolilaistyttö. Pistää vituttamaan, kun se huutaa luokassa miten ällöttävää on, että kodinkoneliikkeessä myydään dildoja tai kuinka katoliset on parempia kuin muslimit, koska avioero on sallittu perheväkivaltatilanteissa. Meidän muslimit vain hymyilee ja tuijottaa, ja rupeaa änkyttämään jos niihin kiinnittää huomiota.